29.10.2017

Katin kirjanurkka - Pohjolan maagiset maisemat

Kirsi MacKenzie: Pohjolan maagiset maisemat, Docendo Oy 2017, 160 s.

Elämme oikeasti niin upean luonnon äärellä täällä pohjoisessa. Sanotaan, että matkailu avartaa ja ainakin sen tuo matkustaminen muilla mailla on vaikuttanut, että osaan koko ajan enemmän arvostaa sitä, mitä meillä täällä omassa kotimaassa on... rehevät metsät, kauniit niityt, lukemattomat järvet ja mystiset suot. Vuodenaikojen vaihtelukin tuo omat mausteensa tähän maisemiemme moninaisuuteen. 



Maisemista puheen ollen, nyt kirjanurkassa pääsee esittelyyn upea kuva- ja tietoteos; Pohjolan maagiset maisemat. Kirjan kirjoittaja, Kirsi MacKenzie on helsinkiläinen kieltenopettaja, jonka ottamat kuvat sävähdyttävät monella tapaa sekä syvyydellään että muotokielellään. MacKenzie onkin palkittu monissa kansainvälisissä luontokuvauskilpailuissa, eikä ihme - sen verran upeita tämän kirjan kuvat ovatkin.


Pohjolan maagiset maisemat on kirjoitettu sekä suomeksi että ruotsiksi ja kielet on taitossa eritelty omiin palstoihinsa. Paitsi, että kirjan kuvat vievät mennessään, toimii se myös hyvänä oppaana maisemakuvauksen saloihin. Jokaisen kuvan kohdalla kerrotaan tarkemmin, millaisella laitteistolla se on otettu, millä kameran aukolla ja kuinka pitkällä valotusajalla. 


Myös kirjan teksti antaa informaatiota, kuinka kuvaan on päädytty sekä sen hetkisiin olosuhteisiin ja kuinka ne mahdollisesti ovat vaikuttaneet lopputulokseen. 



Tässä kuva yhdestä kirjan aukeamasta, eikö olekin upea kuva mäntymetsästä! Kuva on otettu Öölannissa, Ruotsissa. Kirsi Mackenzie on kerännyt kirjaan kuvaamiaan maisemia Islannista, Tanskasta, Ruotsista, Norjasta sekä Suomesta. 


Pohjolan maagiset maisemat on upea kirja kaiken kaikkiaan ja muuten, vink, vink... lahjaksikin muuten oikein sovelias! :-)


Yhteistyössä:


-Kati-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos jätät kommentin, se lämmittää sydäntä!